torstai 10. joulukuuta 2009

I hope you dance

Empäs olekkaan vähään aikaan kirjoitellut. Ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Olen elänyt hiljaiseloa ja tehnyt kouluhommia. Tänään kuitenkin on aika irrottautua arjesta ja lähteä elämäni viimeisiin lukiomme bileisiin, joissa teemana on 80-luku (MITÄ LAITAN PÄÄLLE, KRIISI!). Kohta on taas yksi vaihe elämästä eletty. Periaatteessa helpottavaa ja periaatteessa surullista kun ystävät lähtevät eri suuntiin ja tähänastinen ,varma tie ei olekaan enää niin varmaa..
Joka tapauksessa ensi viikonloppu on täynnä pikkujouluja! (Taas) Ihanaa nähdä vanhoja kuin vähän uudempiakin ystäviä ja viettää aikaa yhdessä ja tietty syödä.
Tänään sain päätökseen joululahjaostokset! Nyt on kaikki joululahjat kasassa! Kiertelin myös jokaisen paikallisen kirppiksen etsien ketjuja, kaulakoruja tai jotain ketjua sisältävää. Kävin jopa askartelu- ja rautakaupassakin, mutta haluamaani, ohutta ketjua ei vaan löydy mistään! Tarvitsisin sitä yhteen tuunausideaani, johon olen muutamassa blogissakin törmännyt ja huomannut sen olevan oikein hieno lisä vaatteisiin. Näillä näkymin ideani ei tosin ole käymässä toteen.
Onneksi löysin sentään edes yhden mukavan asian kirpparilta! Nimittäin Gina Tricotista ostetun käärmeennahka clutchin, jolla oli hintaa vaivaisen euron verran! Pitkästä aikaa löytö!
NAM!
Päivällä postiluukusta putosi testattavaksi uusi Fazerin purkkamaku, Tutti Frutti Original. Ehdin jo maistaa palan ja olen yllättynyt, että maku pysyi siinä niinkin kauan! Yleensä noissa Fazerin purkissa se tahtoo haihtua viidessä minuutissa vähintään!
Nyt lähden etsimään sopivia vaatteita illaksi, näkemisiin !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti