tiistai 31. tammikuuta 2012

Kaiken nään mä aivan uusin silmin nyt kun katson sua.

Eilen käytiin syömässä viimeiset hampparit sitten pieneen hetkeen. Käytiin tosiaan siis Chico'sissa, jossa söin maailman maukkaimman hampparin, jossa oli täysjyväsämpylä ja kaikki herkut pihveineen ja salaatteineen. Antti taas otti läpäksi luulevansa k-18, hot & spicy- purilaisen, josta tarjoilija vielä erikseen varoitteli, mutta itsensä kokeneeksi tulisen ruoan syöjäksi luokitteleva mieheni päätti silti ottaa kyseisen annoksen. No kappas vain ei taas mennyt ihan niin kuin Strömsössä tämän purilaisen syöminen. Silmät valui ja naama punoitti ja kurkkua poltti ja hikoilutti eikä vesi auttanut tilannetta. Urheasti syöminen jatkui ihan loppuun asti, jolloin aloin pelkäämään kuolemaa, koska Antin puhuminen alkoi tuntua kivuliaalta. Onneksi tujusta pläjäyksestä selvittiin ja siksi varoittelenkin, että oikeasti tämä annos on todella tulinen, maistoin itsekin ja totta se on!
Tänään  oli viimeinen tentti ja nyt on lähes kaikki koulujutut saatu pois alta. Emilii ja Laura olivat meillä tänään ja tehtiin kanasalaattia sekä vatkattiin käsin valkosulkaamoussea. Oli hyvvää. Uudet kynnetkin tein kaikille ja saatiin Hennan laivalta tuomat tulijaiset. Minä sain ihan tosi kiva sulkakorvikset sekä Snöre-lakua, jota tosin en vielä voi itse maistella.
Posti toi mukanaan vihdoin ja viimein myös vähän viivästyneen joululahjan, mutta siitä enemmän huomenissa.
Nyt jatketaan Hennan kanssa Tangledin katsomista.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Tämän päivän asu: 
-Bleiseri H&M 
-Paita H&M 
-Housut Bershka
 -Kengät Seppälä
 -Kaulakorut H&M ja risti äidiltä 
-Sormukset joululahja Antilta, Glitter ja joululahja äidiltä
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket Photobucket

maanantai 30. tammikuuta 2012

Season's favourites

 Kohta matka kohti Zumbatuntia, kunhan uljas prinssini herää kauneusuniltaan ja vie minut perille uljaalla ratsullaan.
Tänään oli hyvin lyhyehelppo koulupäivä, sillä rakennettiin lumilohikäärme kera Petterin, Tuomaksen, Borren ja Jarmon. Kyllä, meitä oli 25 oppilaasta paikalla viisi.. Oli silti oikein mukavaa ja hirviöstä tuli niin hieno, että harmitti ihan kamalasti kun kamera olikin kotona.
Zumban jälkeen ollaan menossa vielä syömään Chico'siin, sillä on viimeinen mahdollisuus syödä hampurilaista ennen helmikuussa alkavaa roskaruokalakkoa!
En tiedä, miten hyvin onnistuu, mutta aina voi yrittää.
Mennäänpäs sitten tämän merkinnään pääasiaan:
Talven lempihajuveteni, jotka eivät saa olla liian raskaita mutta eivät liian hedelmäisiä ja kukkaisiakaan. Ne eivät oikein villiinnytä näin -15 asteen pakkasissa..
Here they are..
Photobucket

lauantai 28. tammikuuta 2012

Lahden Häämessut

Mielenkiintoinen messupäivä on nyt takana päin. Kampaukseni oli erittäin hieno varsinkin takaa, flyereitä tuli jaeltua ainakin 50, maisteltiin ainakin neljää ei hääkakkua, ihailtiin hääpukuja ja nyt meistä jokaisella on ihan kamala hääkuume. Voisiko joku nyt mennä naimisiin kiitos?
Eilen vietettiin semmoiset 2 ja puoli tuntia parturi kampaamo Somassa, jossa taitava Hanna leikkasi ja värjäsi mun ja Heidin hiuksia. Rakastan mun lopputulosta ihan älyttömästi ja aion vielä vähän vaalentaa latvan uutta sävyä ensisestään muutaman viikon päästä. Illalla sitten tehtiin vähän tortilloja ja katsottiin Sammakko & Prinsessaa ja reippailtiin Jimin kanssa. Mentiin aikaisin nukkumaan sillä Hannan herätys oli jo kohtuu varhain siinä puoli viiden aikaan.. Me tosin herättiin Heidin kanssa muumiounien jälkeen joskus puoli seitsemän kieppeillä. Sitten suunnattiinkin jo kampaamoon laittamaan kampauksia.
Oli kyllä oikein mukava päivä kun saatiin ilmaiset ateriatkin. Nyt tekisi hirveästi mieli lähteä tanssimaan, kun on niin hieno kampauskin päässä.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

torstai 26. tammikuuta 2012

You gave it all, in to the call.

Ette voi uskoa, kuinka suuri kivi multa tänä aamuna vierähti sydämeltä saadessani tenttikysymykset naaman eteen ja tajutessani, että itseasiassa  mähän osaan nämä asiat ja osaan vastata jokaikiseen kysymykseen. Se tunne oli niin mainio, että kirjoitellessani unohdin katsoa kelloa ja tittididii, yksi tehtävistä jäi tekemättä ajan loputtua kesken. Onneksi se ei haittaa, sillä kolmella, täysin oikealla vastauksella saa hyväksytyn arvion. Nyt vain pidetään peukkuja, ettei multa unohtunut mitään kovin oleellista näistä kolmesta vastauksesta.
Käytiin myös läpi meidän mediamateriaali-esitelmät, joten sekin on pois päiväjärjesjestyksestä. Kiinnostuin todella paljon eräästä elokuvasta, joka esiteltiin, nimittäin trainspottingista. Tämän aion  aivan varmasti katsastaa tässä lähiaikoina. Leffavuokraamoon siis mars.
Nyt olo on niin huojentunut, että voisin lähteä tanssimaan. Mulla on kuitenkin vielä töitä tänään , joten tanssimiset taitaa jäädä toiseen kertaan. Ihanaa viikonloppu, ihanaa stressittömyys, ihanaa elämä!
Photobucket

Ja tässä tenttipäivän asu:
-Bleiseri H&M
-Paita Gina Tricot
-Housut Bershka
-Sulkakorvikset Seppälä
-Sormus Limbo

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Cause I don’t wanna waste my time I don’t wanna feel this stress.

Tenttistressi vain kasvaa ja minä istun siltikin koneella! No onneksi kaikki kaameus on huomenissa ohi ja viikonloppukin alkaa samassa syssyssä.  Tai pitäisihän sitä etsiä vielä TOP-paikkaa, tehdä pari raportit, alkaa suunnittelemaan liikunnanohjaustunteja sekä hakea kesätöitä. ÄÄ miksi asiat vain sakautuvat ja aiheuttavat suurta ahdistusta? 
Onneksi ruoka helpottaa. Syötiin Hennan kanssa tämän vuoden ensimmäiset Runebergin tortut ja voi tekee mieli vain lisää. Pakko kyllä väsätä tänäkin vuonna oma arsenaali, ettei vain lopu kesken. 
Odotan perjantaita  kovin innolla. Olen menossa Hannalle asiakkaaksi ja hiukset värjätään ja leikataan. Tämä tosin ei ole se intoilun aihe vaan se, että menen hiusmalliksi Häämessuille hihii!! Mutta niistä sitten lisää lauantaina.
Photobucket
Ja päivän asu oli tällainen:
 -Paita H&M
 -Bleiseri H&M
 -Shortsit H&M
 -Sukkikset ASOS (uudet)
 -Kaulakoru Seppälä
 -Laukku Lindex
 -Sormukset Glitter ja Acceccorize
-Kengät H&M
Photobucket

tiistai 24. tammikuuta 2012

Be Italian live today as if it may become your last.

Nyt tuli jotain, mitä todella odottaa ensi kesältä! Ollaan puhuttu jo pitkään Antin kanssa, että olisi kiva lähteä jonnekin matkalle nyt keväällä tai kesällä. No, tänään sitten varattiin lentoliput Sisiliaan, Trapaniin!! Olen käynyt  Italiassa viimeksi kun olin lukion ensimmäisellä ja olen tästä ihan yltiöinnoissani. Kohde on siis aivan eri ja se tässä hienoa onkin. Näkee Italiaa muustakin suunnasta kuin Rivieralta tai Roomasta käsin. Varsinkin, kun kyseessä on aivan ihana saari, jonka lähellä on lisää saaria mihin on helppo tehdä vierailuja! Eikä matkaseurassakaan ole mitään valittamista.. Nyt vain niitä kesätöitä hankkimaan ja katselemaan nähtävyyksiä ja muita ajanvietejuttuja!

maanantai 23. tammikuuta 2012

My fingers find the stitches.

Nyt ollaan ehkä selvitty viime lauantaisista tupareista, joissa oli kyllä todella hauskaa pikku tipahdukseen asti, mistä toipuminen kestääkin sitten vähän pitemmän aikaa.
Maria oli tehnyt kaikkea hyvää tarjottavaa esim sitruumaleivoksia ja tosi maukasta boolia. Olin ostanut meille tytöille myös paljon intoillun ufo shot- juoman, joka muuten oli niin ällöttävää , että taisi yhden huikan jälkeen jäädä koko loppu pullo juomatta. Hyi että!!
No, sitten mentiin hiljaisuuden jälkeen Parnell'siin istuskelemaan ja pelaamaan Aliasta. Siellä oli paljon populaa, tuttuja ja tunnelma oikein hauska Frontside Ollieineen.
Matka jatkui Seurahuoneelle ja meno parani niin huimaksi, että tanssilattiakin alkoi olla liian pieni ja hupsista oltiinkin lasinsiruissa ja selkä verellä ja ensiavun kautta kotiin. Pari tikkiä selässä, mutta hauskaa kyllä silti oli vaikka vähän aikainen lähtö ja kaatuminen harmittikin. 
Nyt on selkä hieman turtunut ja koulujutut painaa niskassa. Torstain jälkeen onneksi helpottaa.
Photobucket
Illan asu: 
-Mekko Zara 
-Laukku Lindex
 -Korvikset Seppälä
 -Kengät K-Kenkä 
-Sukkikset Laatu Outlet
-Sormus Gina Tricot
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

perjantai 20. tammikuuta 2012

I won't relieve this love.

Koirat, koti, uudet äidin ostamat kotitossut, nachopaistos, telkkari, viltti, kaakao sekä hyvä leffa. Näistä on mahtavimmat koti-illat tehty. Tässä samalla odottelen, että rakas pikkuveljeni pääsisi ensimmäistä kertaa intistä lomille. Niin hassua, että pikkuveli on jo niin iso, että joutuu marssimaan armeijan kurkkusalaattipuvuissa pitkin poikin metsiä. Aika menee niin nopeasti. Ei mun pieni veli tule koskaan aikuiseksi ja vanhaksi, ei koskaan! Ainakin mulle se tulee aina olemaan se ärsy pikkukakara, jonka kanssa tapeltiin ja leikittiin kaiket päivät ulkona ja sisällä. No okei, meillä on vain puolentoista vuoden ikäero, mutta silti Penikka tulee aina olemaan pienempi kuin minä, aina.
Kuitenkin kivoja koti-iltoja nautinnollisempia ovat rauhalliset aamut ILMAN KIIRETTÄ, toisin kuin joka ikinen kouluaamu.. Huomista heräämistä odotellessa siis.
PS. Kävin bussia odotellessani Seppälässä katselemassa alennuskoruja. Parit korut lähti mukaan ja löysin vihdoista viimein kohtuu hienon silmävaipan Tuusulaan, jossa yötkin näyttävät valojen takia päivältä. Yöunieni helpotus.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Silmävaippa maksoi sen vähän päälle euron, kaulakoru kolmisen euroa, tuollainen söpö pingiivi, 12- pikkuviilan paketti 50 snt sekä superhienot, pinkit sulkakorvikset 5,95! Noita tulen käyttämään keväällä niin paljon.
Photobucket
Äiti oli ostanut minulle oman fonduepadan tai mikä tuo nyt onkaan. Olen pitkään jo haikaillut tuollaista ja nyt sellaisen sain, jee. Kokeilla sitä tosin saan vasta helmikuun puolessa välissä, kun karkkilakko loppuu pariksi päiväksi..