perjantai 14. syyskuuta 2012

Ällö lovecouple, kilo kakkua sekä syyskasveja

Eilisen päivän fuksiaiset veivät veronsa väsymyksenä. Ilta oli kyllä todella kiva, musa oli hyvää ja saatiin tanssittua tyttöjen kanssa kohtuu hyvin vähästä tilasta huolimatta. Nyt saa fuksiaiset hetkeksi riittää!
Tänään aamulla kouluun ja taistelulla pysyin hereillä viimeisenkin luennon, jota ennen valmistauduin henkisesti käymällä vihdoin ja viimein ihastelukierroksella kasvitieteellisessä puutarhassa. OT:tuntien ajaksi sattui todella kiva auringonpaiste ja syyskasvit näyttivät entistäkin kauniimmilta. Pikku kävelykierroksen jälkeen lähdettiin Antin kanssa suunnistamaan Kakkugalleriaan. Sinne meno on ollut haaveissani jo viime keväästä, mutten ole rohtinut sinne mennä. Kyseessä on kahvila, jossa saat 11,50 hinnalla ison kahvin tai teen ja syödä niin paljon kakkua kuin vain napa vetää. Vaihtoehtoja on niin monta, että valinnanvaikeus tulee varmasti sillä vaikka kuinka yrittää, ei niitä sokeri-imelyyksiä pysty syömään kuin max 6 palaa. Tai no, pitäisi varmaan varata kolmisen tuntia vain istuskeluun ja kakun syömiseen. Ensi kerralla sitten. Mutta kaikesta huolimatta olin niin taivaassa siellä kakkujen keskellä, ihana paikka!
Ja tosiaan osoite on Fredrikinkatu 41! Menkää toki.
Huomenna kutsuisikin pitkästä aikaa Tampere. Sinne mennään juhlistamaan sinin kaksikymppisiä. Ihana nähdä pitkästä aikaa, sillä viime kerrasta on jo hullu vuosi! Saapahan nähdä, mitä siitäkin kemureissusta tulee.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti