sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Sinua kiinnostavaa ohjelmaa, silloin kuin haluat.

Pääsin Buzzadorin kautta testaamaan uutta tammikuussa käyttöön otettua Watson-sovellusta. Watson on ihan millä vain WLAN-laitteella toimiva sovellus, jonka avulla voit katsoa tv-ohjelmia juuri siihen aikaan kuin itselle sopii. Sovellus sopi mahtavasti mun käyttöön, sillä en omista tallentavaa digiboksia ja useat seuraamani sarjat sattuvat tulemaan samaan aikaan treenieni kanssa.Watsonin avulla pystyy myös vuokraamaan elokuvia Makuunista ja katsoa niitä haluamallaan laitteella ihan missä huvittaa.

Sain kokeilla Watson-sovellusta kuukauden ajan ja sain käyttööni myös muutaman elokuvakoodin, jotta voisin testata myös Makuunin elokuvavuokraamoa. Itse päätin kokeilla kyseistä sovellusta tablettini avulla. Watsonissa sarjoja katsellessa mainokset pystyy kelaamaan pois väleistä ja voit keskittyä vain olennaiseen, itse sarjaan. Ja tietenkin sarjan saa laitettua myös pauselle. Elokuva-ahmattina otin oitis käyttöön saamani leffakoodit ja vuokrasin nettivalikoimasta Itse ilkimys 2. Elokuvaa pystyy katsomaan seuraavat 24h kunnes katsomisoikeus loppuu ja joudut syöttämään uuden koodin. Vaikka tabletin ruutu onkin pieni, pystyi elokuvaa todella hyvin siitä katsomaan. Varsinkin pidemmillä automatkoilla tai junamatkoilla, Watson-sovellus on todella kätevä ja helppo käyttöinen ajanviete, jonka avulla et joudu missaamaan yhtäkään Glee-jaksoa vaikka olisit missä.
Image and video hosting by TinyPic



torstai 6. helmikuuta 2014

HER- leffakilpailun voittajat..

Eilen loppui HER-kilpailun osallistumisaika ja tänään koitti voittajien arpominen. Tällä kertaa on ilo jakaa palkinnot kahdelle osallistujalle ja tällä kertaa leffaliput HER-elokuvaan itselle ja kaverilleen voittivat....... MARIA JA PIA! Onneksi olkoon molemmille! Liput tulevat teille postissa mitä pikimmiten!
PS. HER- elokuvan ensi-ilta on 7.2, joten vaikka et olisikaan tällä kertaa lippuja itsellesi voittanut, suosittelen lämpimästi raahautumaan leffateatteriin katsomaan kyseinen, ihana rakkaustarina!

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Just an other ordinary day

..Ainakin lähes. Yleensä tavallisena päivänä olisin terve, lähtenyt aamulla ehkä lenkille ja raahannut salikamoja luennolta toiselle pitkin päivää ennen puntille pääsyä. Tämä ja viime viikon loppu on mennyt niin, että herään, syön, lähden kouluun, yskin ja köhin limaa sekä niiskutan päivät päästäkseen ennen kuin saavun kotiin lepäämään ja parantelemaan itseäni tästä flunssakurkkuasiasta. Mun elämä on lamaantunut. Ainoa asia, mitä tämä flunssa ei multa pilaa, on mun aamuhetket. Rakastan aamupuurohetkeä, jolloin voi vain nauttia päivänvalosta, lukea lehteä tai katsoa Juttaa ja puolen vuoden superdieettejä tabletilta.
Muuten en sitten osaakaan elää näin epäaktiivista elämää. Mitä te teette, kun olette kipeinä, eikä mikään fyysisesti kuormittava tule kuuloonkaan? Janoan kokoajan lenkkareita jalkaani ja sitä , että pääsen pinkomaan Arabian rantoja tuonne nollakeliin. Tän taudin jälkeen en tule kipeäksi tän vuoden puolella, kertaakaan kiitos!
PS. Viime hetken mahdollisuudet osallistua Her- leffalippujen arvontaan täältä! Ensi-ilta on jo parin yön päästä, 7.2!
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Ainiin kävin minä vähän myös ostoksilla tänään. Mun oli pakko käydä noutamassa itselleni jo niin monesta paikasta hehkutuksia saaneet "avainnauhaponnarit". Näitä outouksia myydään name itissä, jossa neljä kipaletta maksaa sen 2,90€.  Sain haalittua itselleni perusvärit ja huomasi kyllä, että kumimuoviponnareita oli käyty ostelemassa muutamaan otteeseen. Kyseisten ponnareiden ei pitäisi vahingoittaa hiuksia, joten ehkä mun hiusten katkeilu loppuu nyt kuin seinään. Vähän näitä ehdin jo kokella ja yllättävän hyvin nämä hiuksissa pysyvät!
Image and video hosting by TinyPic

lauantai 1. helmikuuta 2014

HER.

Sain taannoin kunnian osallistua Indiedaysin ja Sony Picturesin yhteistyökampanjaan,  jonka tiimoilta pääsin ennakkoon nauttimaan  7.2 ensi-iltansa saavasta HER- elokuvasta - Täydellinen mahdollisuus kaltaiselleni elokuvafriikille.
Heti kuullessani sanan Disney tiesin, että kyseisen elokuvan on pakko olla näkemisen arvoinen. Ja sitähän se oli.  Siitä kertoo jotain myös elokuvan saamat viisi Oscar- ehdokkuuttakin (mm. Paras elokuva).
Elokuva on  loistavan Spike Jonzen ohjaama sekä käsikirjoittama, hivenen erilainen rakkaustarina Theodoresta, joka päättömästi rakastuu tietokoneelle lataamaansa käyttöjärjestelmään Samanthaan. Samanthaa ei voi nähdä, hänen hiuksiaan ei voi silittää, häntä ei voi kaapata syleilyyn tai suukottaa otsalle. Hänellä on vain äänensä, jolla hän onnistuu lumoavaan yksin olemiseen kyllästyneen Theodoren.
Jo nähtyäni trailerin, aloin miettimään sitä, pystyisinkö itse tuollaiseen parisuhteeseen. Suhteeseen, jossa toisen koskettaminen ja näkeminen on lähes mahdotonta. Jossa kaikki, mitä toisesta saat on ääni ja puhe. Aluksi tyrmäsin täysin koko ajatuksen. Eihän parisuhde ole mikään parisuhde pelkällä henkisellä tasolla. Sitten aloin miettimään omaa taustaani. Olen ollut kahdessa pitkässä kaukosuhteessa, jossa yhteydenpito on pitkiä aikoja tapahtunut pelkästään internetin ja puhelimen välityksellä. Kun se fyysinen yhdessäolo ei ole mahdollista, on sen toisen henkilön äänen riitettävä. Ja se riittikin. Ei se rakkaus mihinkään hävinnyt, vaikka puhelimesta kuullun äänen omistaja olisikin ollut fyysisesti monen kilometrin päässä. Omalla tavallaan välissä olevat kilometrit lujittivatkin suhdetta. Toisaalta ajatus siitä, että toinen oli oikeasti olemassa ja tieto jälleennäkemisestä eli kokoajan mielessä, toivat puheluihin aivan erilaisen painoarvon. Kyllä se fyysinen läheisyys vaikuttaa sittenkin hyvin suuresti.
Kokoajan uusiutuva teknologia antaa erilaisia mahdollisuuksia parisuhteen hoitamiselle ja luomiselle. Mielestäni on ihanaa, että rakastavaiset, joiden välillä saattaa olla monia tuhansia kilometrejä, pystyvät näkemään toisensa webkameroiden välityksellä ja pitämään suhteestaan huolta aivan eri tavoin kuin esimerkiksi kirjeitse olisi mahdollista.

 
Mussa elokuva herätti paljon ajatuksia parisuhteesta, rakkaudesta, fyysisestä olemassaolosta ja kosketuksen merkityksestä. Minkälaisia ajatuksia elokuvan traileri sinussa herättää? Jaa ajatuksesi sekä sähköpostiosoitteesi kommenttiboksissa ja olet mukana kahden HER- leffalippupaketin arvonnassa (Paketti sisältää 2 x lippua HER- elokuvaan). Osallistumisaikaa sinulla on 5.2 asti, joten vipinää kinttuihin ja osallistumaan!

Voin täydellä sydämellä suositella kyseistä leffaa katsottavaksi, vaikka lippuja et nyt itsellesi voittaisikaan. Tämä elokuva saa kyyneleet silmäkulmiin! HER- elokuva tulee ensi-iltaan siis 7.2!